torstai 22. marraskuuta 2012

Japanian tragikoominen historia


Japanian tragikoominen historia
”Nouseeko siellä aurinko?”

                                                     
Yleistä:

Japania (日本国) on Itä-Aasian saarivaltio, jota rajoittaa idässä Tyynivaltameri. Läntisinä naapureina sillä ovat Kiina, Venäjä, Etelä- ja Pohjois-Korea. Tätä et tiennyt. Seuraava saattaakin tulla yllätyksenä: yksi maailman laiskimmista ihmisistä on Japanian lipun suunnittelija. Katsokaa tätä taidonnäytettä:


Mongoliakin oli Japanian naapurivaltio 1200-luvulla. Mutta Suur-Mongolian valtio romahti vuoden 1294 tienoilla, kun suomalaiset mammutit hakkasivat merkittävän osan mongolialaisten sotilaista kuoliaiksi. Tämä oli maaliman siihenastisista kansanmurhista suurin.


Japaniaa kutsutaan nousevan auringon maaksi. Syy tähän on selvä: Japaniassa todellakin nousee aurinko, paitsi jos on pilvistä. Toinen selitys on, että Japanian kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon lähdettä” tai ”auringon juurta”. Toisaalta laskevan auringon maa olisi kuulostanut masentavalta ja tylsältä. Japanian suurin pääkaupunki on Tokio, muut räjähtivät 2. maailmansodassa.
          Japaniassa on ollut asutusta arvioiden mukaan jo myöhäispaoleettisesta kaudesta alkaen kun epäkommunistit muuttivat Koreasta Japanian maaperälle etsimään ruokaa. Japanialaiset ovat siis korealaisia.
           Japania oli pitkään sisäänsä sulkeutunut keisarikunta, jossa elämän tarkoitus oli juoda teetä oikein. Jos sitä joi väärin, ansaitsi kuolla. Kaikki olivat onnellisia, kunnes Yhdysvaltojen laivaston kommodori Perry tunkeutui Japanian satamiin v. 1853 tekemään kauppasopimuksia, jonka seurauksena Japania avasi yhteydet ulkomaailmaan. Kyseessä oli Kanagawan sopimus. Huomatkaa, että nimessä lukee kana. Tämän seurauksena japanian keisarin teekuppi kaatui joka sai hänet heräämään tositoimiin ja Japanian mahti alkoi nousta niin aseissa kuin teebisneksessäkin. Ainoastaan nuudeleissa he jäivät siitä tasosta, mihin he pyrkivät, ja tämä sai heidät katkeriksi tapahtuneesta vääryydestä.


Japania oli imperialistinen 1900-luvun alussa. Venäjä ja Kiina eivät halunneet alistua Japanian alaisuuteen, joten Japania joutui sotimaan niiden kanssa.

Venäjä-Japanian sota

Venäjä-Japanian sota oli harvinaisen mielikuvitukseton, sillä sille ei keksitty parempaakaan nimeä. Meillä onkin parempi mielikuvitus. ^_^ (kyseessä on salainen japanilainen ihmemerkkihymiö) Venäjä-Japania sota Hauska-Olli vuosina 1904-1905. Se muistetaan ryssien turpaanottovuosina, kun he tulivat soutuveneillään Japanian pyhälle maaperälle yli 9999 kilometrin päästä. Voiton voi kuitenkin tulkita kahdella tavalla. Wikipedia väittää, että lopputulos oli Japanian voitto. Jääkin auki, tarkoittaako tämä sitä, että Japania voitti, vai sitä, että Venäjä voitti koko Japanian itselleen. Wikipedia on kyllä osoittautunut epäluotettavaksi lähteeksi, sillä ihmisellä oli kerran sen mukaan kolme korvaa. Lienee turhaa mainita, että ihmisellä on kuusi korvaa.
On huomattavaa, että venäläiset ovat vaikuttaneet yleiseen maailmankuvaan inttämällä, että sota oli vain harjoitusta. Tätä he sitten perustelevat sillä, että he voittivat kaikki sodat sen jälkeen. Kaikki vääräoppiset historioitsijat hirtettiin, joten nykyään sotaa todellakin pidetään harjoitussotana.
Onneksi Venäjällä saatiin edes jotain hyvää aikaan. Nikolai Rimski-Korsakovin Kultainen kukko valmistui sodan jälkeen, mutta venäläiset eivät tajunneet, että kultaa voi muuttaa rahaksi??!? Niinpä he boikotoivat Kultaista kukkoa. Kultainen kukko masentui. Kultainen kukko teki itsemurhan. ~( :’’’( ))) (Timo Soini itkee (huomaa kolmoisleuka(ei herjaus)))



Lopputulokset:

Japanian tappiot: 117 animusoturia
Venäjän tappiot: 4830 n00bia + Kultainen kukko
+ Japaniaan liitettiin nöyryytysbonuksena Port Arthur, Liaotungin niemimaa ja Sahalinin eteläosa sekä Korean niemimaa tunnustettiin Japanian etupiiriin kuuluvaksi.



Ensimmäisen maailmansodan aikaan Japania heitti pitkään kolikkoa ja päätyi akselivaltojen… ei kun siis sittenkin ympärysvaltojen puolelle. Maailmansodan tiimellyksessä Japania valtasi epähuomiossa lisää alueita, jotta voisi valmistaa enemmän nuudeleita ja pääsisisisisisi irti katkeruudestaan, jota nuudelin vähyys oli aikoinaan sille ja sen kansalaisille aiheuttanut.

Ensimmäinen maailmansota, Qingdaon kysymys

Japania oli kuitenkin tuhma maa eikä varsinainainaisesti tukenut toimillaanaanaanaanaan ympäryspäryspäryspäryspäryspäryspärysvaltojen toimia omilimilmilmilla toimilmilmilmillaan. Japania oli ahne riistokapitalisti eikä sille riittänyt se hyvä minkä Luoja oli sille suonut, vaan se halusi vuonna 1914 kaapata Saksan vuokraamia alueita Kiinasta. Japania julisti sodan Saksalle. Saksalla oli Kaukoidässä laivastotukikohta nimeltään



. 20000 japanialaista sotilasta hyökkäsi



:on. Japania sai kontrolliinsa entiset saksalaisalueet ja paikalliset rautatiet. Sen jälkeen Japania valtasi Marshall- ja Carolinesaaret hämmentyneiltä saksalaisilta.



Kuten huomaatte, japanialaisilla oli teknisesti ylivoimainen armeija muihin kansoihin nähden.
            Vuonna 1915 Japania vaati Kiinaa vasallivaltiokseen. Japania kuitenkin piilotti vaatimuksensa 21 pienemmäksi vaatimukseksi. Vaatimuksiin kuului Kiinan rannikkojen haltuunotto, Port Arthurin vuokrasopimus 99 vuodeksi ja oikeuden istuttaa japanialaisia miljoonittain Mongolian sisäosiin ja Mantšuriaan. Amerikkalaiset ja britit tiesivät Japanian vievän Tyynenmeren herruuden, joten ne vaativat Japaniaa lieventämään vaatimuksiaan. Japania suostui keventämään vaatimuksiaan. Kiina suostui lopulta Japanian lievennettyihin ehtoihin ymmärrettyään Japanian olevan huomattavasti Kiinaa parempi maa sotimaan. Ympärysvaltojen miehistönkuljetusalukset eivät uskaltaneet liikkua yksin Intian merellä, joten Japania saattoi heitä ilman Tom-Hong-Tomia. Japania harhaili Kaukoidän vesillä vuoteen 1917 saakka ja samalla tukahduttivat Singaporen kapinan. Vuonna 1917 neljätoista hävittäjää lenteli iloisesti kohti Maltaa häiriköitsemään sukellusveneitä.

Lopputulokset:

Japania kärsi vain muutaman animusoturin tappion ja sai tilkkutäkkejä kiinasta. Nuudelituotantokin kasvoi mukavasti.

Maailmansotien välinen aika, Mantšukuosta tulee nukkevaltio

Tänä aikana japanian kansa mm. joi huomattavasti teetä, sillä teet olivat ensimmäisen maailmansodan aikana jääneet juomatta. Japaniassa nousi äärinationalistinen liike, joka perusti Mantšukuon nukkevaltion ollessaan erittäin vihainen ärrinmurrin.



Nukkevaltioksi siirtyminen ei kuitenkaan tyydyttänyt vanhan aatteen kannattajia, sillä nukkejen tuotanto ei korvannut nuudeleiden puutosta.

Toinen maailmansota, kohtalokas todennäköisyyslasku

Toisessa maailmansodassa Japania laski todennäköisyyslaskulla, että akselivallat voittaisivat tällä kertaa, joten Japania liittyikin akselivaltoihin. He myös heittivät noppaa, ja kuutosella he liittyisivät akselivaltoihin. Silmäluku osoitti kuutosta, joten he liittyivät akselivaltoihin. Valintaan vaikutti myös öljy, jossa yltäkylläiset kapitalistisika-amerikkalaiset kylpivät. Röh röh. Kapitalistisika-amerikkalaiset kasvattivat siis kapitalistisika-amerikkalaisporsaita. Japanialaiset olivat kateellisia tästä ja siksi kaivoivat kamikaze-lentäjänsä taskuistaan, joilla he sitten heittelivät amerikkalaisa aluksia. Amerikkalaiset alukset räjähtivät
KABUMBUDUMTSZHHÄÄÄÄÄKUOLEMAAAAAAA
Japania hävisi kuitenkin tämän sodan, koska amerikkalaiset vaihtoivat baseballin palloksi ydinkärjen ja lohikäärme nappasi ydinkärjen ja sitten ydinkärki lensi Japanian ylle ja sitten se pudotti sen ja sitten se ydinkärki tippui maahan ja sitten se ydinpommi räjähti ja sitten siitä tuli paineaalto ja sitten Hiroshimuha räjähti ja Nakashumia myös ja japanialaiset olivat surullisia ja japanialaiset luovuttivat ja Amerikkalaiset söivät hampurilaisia. Voimme myös todeta, että ydinkärjen tiputtaminen oli japanialaisten vika, sillä lohikäärme pääsi alkujaankin heidän eläintarhastaan vapaaksi. Viimeinenkin lohikäärme kuoli Harakirumian räjähdyksessä, kun lapset leikkivät tulitikuilla.
On myös väitetty, että ennen tätä traagista välikohtausta amerikkalaiset sotilaat olisivat olleet heinäsirkkoja, mutta muodonmuutosteoriaa, morffausteoriaa, ei ole ainakaan vielä todistettu, joten tämä ei kuulosta kovin uskottavalta.


Kylmän sodan aikainen aika, tulevaisuutta ennustavien oravien ihme

Japania huomasi 2. maailmansodan aikana tulevaisuutta ennustavien oravien pitävän ydinaseista, joten Japania kävi miehittämässä Korean niemimaan. Vuonna 1945 punahilkka valmisti puna-armeijalle hallusinaatioita aiheuttavaa vodkaa. ISÄ AURINKOINEN näki seuraavana yönä enneunen, jossa puna-armeija kävi punahilkan vodkan villitsemänä hakemassa Pohjois-Korean pois japanialaisilta ja pääsee tulevaisuutta ennustavien oravien suosioon. ISÄ AURINKOISEN enneuni toteutui-tuitui. Tulevaisuutta ennustava orava kertoi ennen haihtumistaan animusotureille tulevasta tappiostaan, joten japanialaiset osasivat antautua. Suunnitelmana oli yhdistää Korea. Tämä olisi kuitenkin tuonut alueelle paljon kolmesilmäisiä violetteja kanoja. Kolmesilmäiset violetit kanat ovat tulevaisuutta ennustavien oravien luontaisia vihollisia, joten suuri ja mahtava Neuvostoliitto vastusti tätä.

Japania nykyään

Japaniassa eletään nykyään Heisein aikakautta. Onhan se hienoa, mutta vertailun vuoksi voisi sanoa, että Suomessa eletään nykyaikaa. Heisei tarkoittaa rauhaa kaikkialla. Suomeksi sanottuna, japanialaiset kyllästyivät tekniseen ylivoimaansa, luopuivat soutuveneistään ja alkoivat taas juoda teetä oikeaoppisesti heidän keisarinsa katsellessa animua salaa (sillä se ei ole Japaniassa yllätyksyksyllesellelletyksellisestysylläsystykselleksellisesti kovin suosittua ja keisarin katu-uskottavuus saisi kovan kolhun julkisesta animun katselusta).
Yllätyksellisesti japanialaiset ovat silti menestyneet, vaikk(ei) keisari(t) ei(vät) ole vielä(kään) nosta(neet) edes ahteri(aan) irti penki(stä) (luultavasti koska se on jäänyt siihen kiinni). Syy tähän on selvä: kansalaiset saivat pieniä säteilyannoksia ydinpommeista, ja ne muuntelivat näin heidän geenejään työnteon kannalta edulliseksiseksi. Tämän vuoksi voimmekin pitää edesmennyttä ydinpommin tiputtanutta lohikäärmettä sankarina. Myöhemmin selvisikin, että sen nimi oli Yzy (Yzy teh Lohikäärme). On mainittavaa, että itämaisissa kulttuureissa lohikäärmeillä ei ollut jalkoja ja toisin kuin lännen elitismisillä ilkeillä pedoilla, nämä olivat hyväntahtoisia. Näitä piirteitä havainnollistaa alla oleva kuva:



Japania valmisti Neuvokkaanliiton välillä käydyn sodan jälkeen lisää animusotureita, sillä niillä on hausgaa leijua muille mageille ja viljameille :-DD:DXD Japaniaa voisikin kutsua nykyään sotilasmahdiksi.
          Etenkin vuonna 1989 japanialainen säteilyn vaikutuksesta ylivoimaiseksi muuttunut ihmekansa kukoisti taloudessaan. Sen jälkeen talous on ollut heillä pelkästään laskussa. Toistaiseksi vielä kukaan ei ole ehdottanut tätä, mutta se voisi toimia: jos Japaniaan tiputiputettaisiin muutama ydinpommi, voisi talous taas lähteä kasvuun vielä ylivoimaisemman geenimuuntelun ansiosta. Toistaiseksi tämän ehdottaminen voisi olla hieman arkaluonteista.
          Laskeva talous ei ole Japanian ainut ongelma. Japaniaa kohtaan aiheutetut terroristiteot, kuten mm. sariinin testailu metron ilmastointiaineena, maanjäristys ja Fukrushimun ydinlaitoksen räjäyttäminen ovat vaikuttaneet Japanian kansan hyvinvointiin.


Japania on nykyään elinvoimainen kulttuuriltaan. Sieltä on kotoisin päivöliinien suosima anime, sekä uppopullo. Oletteko ikinä tajunneet tätä?????????????!?!?!?!?!??!?!


Japania-Kiinan vesipyssysota

Japania-Kiinan vesipyssysota alkoi vuonna 2012, kun Japanialaiset kapitalistipossut ostivat Senkakun saaren (siis se kakku omisti sen saaren siissssss). Kiinalaiset köyhät kommarit vetivät tästä sienen nenään ja polttivat kaikki Toyotansa. Maailman paras kosto siis.
         Japaniassa tästä Toyotan häpäisemisestä vihastuneena ladattiin vesipyssyjä. Japaniassa päätettiin ryhtyä todellisiksi badasseiksi, kun päätettiin käyttää niitä sodassa kakulle tunkeutuvia kiinalaisaluksia vastaan. Tämä sota on ainutkertainen, koska se on yhä käynnissä. Olen kuullut huhun, että kiinalaiset anelevat jo armoa. He ovat aivan litimärkiä. Ja kastuneita. Ja vesittyneitä. Ja kissoj… märkiä. Japanialaiset eivät ole kuitenkaan toistaiseksi vielä suostuneet lopettamaan veden ampumista, sillä japanialaisen Horomiko Karamiku Hizumukin kehittelemä vesipyssy voi ampua sarjatulta 64747238 päivän ajan putkeen vettä. Ei voi kuin vain sääliä kiinalaisia.



Kiinalaisten ainut validi vastapeli voisi nyt syntyä kehittämällä vielä parempi vesitykki kuin mitä japanialaisten ylpeys on.

Lopputulokset:

round 1:
Japania 1 – Kiina 0

round2:
(waiting)

Lehtiartikkeli:
[VAROITUS: TÄMÄ SISÄLTÄÄ JOTAIN ASIALLISTA!!!!!!????????!?!??!?!1111]
[ASIALLISUUS PÄÄTTYY TÄHÄN!!!!?!?!?!?!?!!!11111222]



Tekijät:
cOLGATE & HABBIs

ps. Comic Sans MS <<<3<3<33<3<<3<3<333333<333<333<3<3<3333333

6 kommenttia: